fbpx

Olen Jyväskylästä kotoisin oleva muusikko ja lyömäsoitinopettaja. Rumpusetin lisäksi soitan myös monia muita perkussiosoittimia. Musiikillisen urani aikana olen toiminut useissa bändeissä. Tunnetuin näistä on Miljoonasade, joka on julkaissut tähän mennessä 15 studioalbumia. Miljoonasateella on meneillään useita projekteja, kuten yhteistyö eri kaupunkien sinfoniaorkesterien kanssa.

Musiikillinen polkuni on lavea, ja olen ollut mm. nykykansanmusiikkia esittäneessä Tuulenkantajat-yhtyeessä, ja tällä hetkellä toimin perinteistä keskisuomalaista kansanmusiikkia soittavassa Kataja-yhtyeessä. Siinä soitan suomalaisia lyömäsoittimia ja lusikoita!

Yksi ammatillisesti tärkeistä kokemuksistani liittyy yhteistyöhön tanssijoiden kanssa. Rytmien visualisointi on ollut yksi keskeinen musiikillinen innoittajani. Sitä olen päässyt toteuttamaan teatterimuusikon työssä, kun olen ollut mukana Jyväskylän kaupunginteatterin musikaaleissa. Tanssijoiden kanssa tekemästäni yhteistyöstä haluan mainita nykytanssi- ja afrotanssitunneilla säestäjänä toimimisen. Olen myös tanssiteatteri Mami Watan musiikillinen johtaja. Länsiafrikkalaiseen tanssiin ja musiikkiin erikoistunut ryhmä tekee aktiivisesti yhteistyötä monien kansainvälisten taiteilijoiden kanssa, mikä on inspiroivaa ja antaa omaan työhöni lisäpotkua. Olen myös säveltänyt ja tuottanut musiikkia useisiin tanssiteoksiin ja satubaletteihin.

Opettamiini lyömäsoittimiin kuuluvat rumpusetin ja djembén lisäksi esimerkiksi dundunit, conga, cajon, sekä erilaiset kehärummut. Hyödynnän opetuksessani monipuolista kokemustani muusikkona ja osaamistani studiotyöskentelystä, ja kehitän audiovisuaalisia menetelmiä opetuksen tueksi. Vaihtelen opetusmenetelmiä tilanteen mukaan oppilaiden aikaisemmasta kokemuksesta riippuen. Tavoitteenani on tarjota oppilaille innostavia ja kokonaisvaltaisia oppimiskokemuksia sekä tukea heidän luovuuttaan. Ryhmätunneilla pidän tärkeänä vuorovaikutteisuutta ja yhdessä soittamisen iloa.

Rytmi liikuttaa!

Terveisin,
Jarmo

Rummut, perkussio ja Djembe