fbpx

Sini on Musiikkikoulu Moodin toinen omistaja yhdessä puolisonsa Torsti Spoofin kanssa. Musiikkikoulu Moodi on perustettu vuonna 2010.

 

 

 

 

Hei!
Olen Pohjanmaalta kotoisin oleva laulaja/laulunopettaja/spiikkeri.

Musiikki on ollut intohimoni lapsesta saakka. Laulaminen ja äänenkäyttö on aina kiinnostaneet minua suuresti.
Musiikkimakuni on aina ollut hyvin monipuolinen, musikaalit, heavy, pop, rock, jazz, blues, R&B, klassinen musiikki, elokuvamusiikki, iskelmä jne. Hyvä musiikki ja vaikuttava kappale koskettaa, ne ylittävät genrerajat.

Alakouluiässä siskoni ennustivat minusta oopperalaulajaa vahvan ja korkean äänenkäyttöni vuoksi. Ensimmäinen instrumenttini oli haitari, jota aloin soittamaan seitsemän vuotiaana. Myöhemmin aloitin myös pianotunnit.

Yläkouluikäisenä esiinnyin aktiivisesti ympäri maakuntia eri projekteissa, joita olivat mm. lapsille suunnattu “Mörköooppera” sekä kansanlauluryhmä nimeltä “Töppöset”. 16-vuotiaana aloitin varsinaiset yksinlaulutunnit keskittyen klassisen laulun opiskeluun.
Iskelmälaulukeikkailun aloitin 17- vuotiaana isäni iskelmäbändissä.


KOULUTUS

Lukion jälkeen opiskelin Oriveden opiston kansanopiston musiikkilinjan jonka jälkeen aloitin ammatilliset musiikkiopinnot Jyväskylässä. Valmistuin Keski-Suomen Konservatoriosta, musiikin varhaiskasvattajaksi vuonna 1999, instrumentti pääaineena laulu.

Laulupedagogiksi valmistuin vuonna 2004 Jyväskylän ammattikorkeakoulusta.

Complete Vocal Tekniikkaan tutustuin ensimmäisen kerran vuonna 2007,  CVT mullisti heti maailmani.  Aloitin  3 vuoden opinnot Kööpenhaminassa Complete Vocal Institutessa. Nämä kolme tiivistä vuotta olivat lauluopintojeni silmiä avaavimpia aikoja. Sen myötä saatu ammattitaito omaan äänenkäyttöön sekä opettamiseen on ollut mittaamattoman suuri.

Valmistuin 2011 Keski-Suomeen ensimmäisenä valtuutettuna CVT-opettajana. Tuolloin Suomessa oli yhteensä 11 valtuutettua opettajaa. Nykyään Tanskasta valmistuu valtuutettuja CVT opettajia tasaiseen tahtiin.

2015 halusin jälleen jatkaa lauluopintojani, tällä kertaa Berklee College of Musicissa. Opiskelin Berkleen Online-opintoja tutkintoon johtavassa koulutuksessa. Sain Specialist Certificate -tutkinnon, Vocal Styles -ohjelmasta erinomaisin arvosanoin syksyllä 2016. Tutkinto koostui kolmesta eri musiikkityylin kurssista: Pop/Rock,  R&B, sekä Jazz.

Berkleen opinnot antoivat minulle laulajana ja opettajana jälleen lisää ammattitaitoa. On ollut antoisaa nähdä kuinka Amerikan mantereella opetetaan laulua ja on ollut suuri ilo saada olla mukana siinä opetuksessa, sekä tavata taitavia laulajia ympäri maailmaa. Lähtökohta opinnoissa oli löytää kunkin genren tyylinmukaisuus laulettaessa (rytmiikka, fraseeraus, nyanssit, soundi jne.) Opettajat olivat huikeita, kokeneita ammattilaisia, he ovat toimineet maailmanlaajuisesti isojen artistien orkestereissa vuosia, kiertäen maailmaa, mm. Pinkin bändin taustalaulaja/kosketinsoittaja/kitaristi Adriana Balic,  Chaka Khanin, Roberta Flackin,  Michael Bubleen orkesterissa vaikuttanut Gabriella Goodman. CVT menetelmän kautta rakennettu vahva tekninen osaaminen ja instrumentin hallinta oli yksi suurista vahvuuksistani toteutettaessa Berkleestä annettuja vaatimuksia.

Viimeisimpinä opintoina sain vuonna 2022 päätökseen maisterintutkintoa vastaavan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnot, tutkintonimikkeellä Musiikkipedagogi ylempi AMK.


OPETTAJUUS

Olen toiminut laulunopettajana vuodesta 1999 saakka, yli kaksikymmentä vuotta. Vuosien varrella on opettanut eri oppilaitoksissa ja eri koulutusasteilla, musiikkiopistoissa harrastelijoista ammatillisissa opinnoissa oleviin Ammattikorkeakouluopiskelijoihin. Jokainen oppilas on yksilöllinen ja erilainen, ja heidän taitotasonsa ja oppimistyylinsä on jokaisella omanlaisiaan. Pedagogina koen vahvuuksikseni vuorovaikutustaidoissa sekä ammatillisessa osaamisessani. Pystyn ohjaamaan oppilasta eri oppimistyylien avulla löytämään heidän äänensä potentiaalin. Uskon siihen, että oppiminen tapahtuu parhaiten turvallisessa, positiivisessa, vuorovaikutteisessa ilmapiirissä. Kehitän oppilaiden äänenkäytön tekniikkaa ja laulamista toimivien työkalujen ja harjoitusten avulla, jotka tekevät oppimisesta oivaltavaa ja hauskaa.  Opetukseni on oppilaslähtöistä, jossa oppilas saa itse määrittää, millaiselta haluaa kuulostaa ja mitä genreä haluaa laulaa.

Haluan auttaa oppilaitani aina parhaalla mahdollisella tavalla ja tietämyksellä, sen takia koenkin, että minun opettajana on jatkuvasti kyseenalaistettava omaa osaamistani ja opettajuuttani ja halu kehittää itseäni monipuolisesti on edelleen intohimoni.

Tunneilleni pääsee myös suoraan kotoa joko etätunneille tai verkkokurssien pariin.
Katso lisätietoja verkkokurssista klikkaamalla -> Sing with Sini Vapaasti virtaava ääni -verkkokurssi

 

LAULAJA, SPIIKKERI, ÄÄNINÄYTTELIJÄ

Opettamisen lisäksi teen laulajan töitä livekeikoilla sekä studiolaulajana erilaisissa projekteissa lastenlaululevyistä  rocklevyille, taustalaulajana sekä soololaulajana. Viime vuosina olen luonut äänimaisemaa ja tunnelmaa lauluäänelläni useilla leffatraileri levyillä, joita on julkaistu Yhdysvaloissa eri tuotantoyhtiöiden käyttöön.
Tässä Youtube linkki yhteen julkaisuista -> Ninja Tracks – Aeneas

Spotify linkki:
2023 julkaistu albumi A World Lost, Säveltäjä Torsti Spoof. Vocals Sini Spoof: https://open.spotify.com/album/5deOf2rx27xjYkI6eWjLKn

Olen toiminut myös spiikkerinä jo yli 17 vuoden ajan. Ääntäni voi kuulla eri medioissa, mainoksissa, koulutusmateriaaleissa, podcasteissa, audiokirjoissa jne. sekä ääninäyttelijänä erilaisissa animaatioissa ja live acting sarjoissa dubbaajana.

Tutustu spiikki ja ääninäyttelijän töihini kotisivuillani -> Voice for You


UUTTA

Olemme parin viimeisen vuoden aikana kehittäneet uusia palveluja ja Syksyllä 2024 julkaistaan sivusto – Vocaflow. Vocaflow brändin alla keskitytään äänenkäytön kehittämiseen monipuolisesti ja kokonaisvaltaisesti. Kursseja tulee olemaan puhujille, laulajille ja esiintyjille, keho ja ääni keskiössä.

Nähdään tunneilla!

Iloisin terveisin,
Sini

Laulu (CVT), Musikaalipaja LuMo, Revyyteatteri Moodi