Olen Jyväskyläläinen muusikko ja viittä vaille valmis pianonsoitonopettaja.

Pianonsoiton aloitin alakoulun alkutaipaleella, kun vanhempani huomasivat sormieni hakeutuvan kotiamme koristavan Hellaksen pystypianon ääreen. Ukko Nooa vaihtui James Bondin tunnariin ja eipä aikaakaan, kun minut laitettiin klassisen pianon tunneille. Opiskelin sekä yksityisillä, että JAMK:in harjoitusmusiikkiopistolla ja opettajat vaihtuivat tiuhaan tahtiin, yleensä vuoden välein. Tämä harmitti hieman nuorta miestä, kun side ja luottamus opettajaan oli alkanut vasta muotoutumaan ja yhtäkkiä tilalle tuli taas täysin vieras tyyppi. Toisaalta näin paljon erilaisia opetustyylejä ja lähestymistapoja pianonsoiton opetukseen ja huomasin kuinka monella eri tapaa asioita voikaan musiikissa lähestyä.

Klassista taipaletta jatkoin n. 12 vuotta vaihtelevalla aktiivisuudella. Varsinkin teinivuodet olivat haastavia soittoharrastuksen ylläpidon kannalta, kun soittamisen lisäksi tuhat muutakin asiaa haukkasivat siivun päivän valveillaoloajasta. Toisinaan kaipasin myös taukoa soittohommista ja halusin kokeilla muita asioita, jolloin saatoin olla soittamatta pitkän tovinkin. Lopulta päädyin kuitenkin aina takaisin musiikin pariin. Motivaationi musiikin harrastamiseen palasi, kun aloitin peruskoulun jälkeen Cygnaeus-lukion musiikkipainotteisella ja sain opiskella samanhenkisten ihmisten kanssa, ja tuntea kuinka vahvasti musiikki voi yhdistää porukkaa.

Molemmat vanhempani ovat musikaalisia ja he ovat suurimmat innoittajani soittamisen saralla . Isäni on pianisti/pedagogi, jolla jazz on lähellä sydäntä. Kuuntelin aina nuorempana hänen soittoaan ihmetellen klassisesta musiikista poikkeavaa harmonian ja rytmin käyttöä ja tuumasin, että joku päivä olisi mahtavaa soittaa myös itse samalla tavalla. Jatkoin klassisia pianotunteja, mutta vapaa-ajallani tutkiskelin kevyen -ja jazzmusiikin ilmiöitä ja yritin parhaani mukaan ymmärtää sen sisältämiä käsitteitä.

Käännekohta pianonsoitossani tapahtui 2012 kun päätin kääntää kelkkani täysin ja vaihtaa klassisesta pianosta pop/jazz- puolelle. Hain sekä Jyväskylän konservatorioon, että JAMK:iin musiikkipedagogiksi. Pääsin molempiin sisään ja siitä alkoi taipaleeni kohti ammattimuusikkoutta.

Opintojeni aikana olen saanut valmennusta pianovirtuooseilta ja rautaisilta musiikkialan ammattilaisilta kuten Matti Laukkaselta, Marian Petresculta, sekä Lasse Hirveltä. Olen laidasta laitaan soittaja ja opintojeni aikana eri soittoprokkikset ovat mahdollistaneet sen, että kokemusta on tullut melkein kentältä kuin kentältä. Kuitenkin koen että jazz-musiikki on lähimpänä sydäntäni ja siltä saralta minulla on eniten annettavaa.Keikkakokemustakin on kertynyt tässä vaiheessa jo kiitettävästi. Soitan vakituisesti kahdessa bilebändissä ja olen tuurannut lukuisissa muissa porukoissa, joten repertuaariin on kertynyt iso kasa populaarimusiikin klassikoita. Olen päässyt työskentelemään kovien soittajien kanssa Jyväskylän Big Bandin pianistina, ja siinä sivussa saanut kallisarvoista prima vista treeniä. Olen työskennellyt Jyväskylän kaupunginteatterilla musiikkivastaavana lastenmusikaalissa ja saanut hyvän kuvan teatterimuusikon työstä, sekä näyttelijöiden kanssa työskentelystä. Jyväskylän alueseurakuntien kautta myös gospelkuorojen säestykset ja jazzmessut ovat tulleet tutuiksi. Vuonna 2015 haimme Eve & Panu nimisellä duolla ”Suomen paras duo”- kilpailuun voittaen koko skaban! Kilpailun kautta olen päässyt toteuttamaan itseäni hyvin myös duo-soitannan kautta ja päässyt tekemään kappaleista itseni näköisiä.

Oman musiikin bändeistä rakkain itselleni on oma jazz-yhtyeeni Musta Nasa, jolle olen sovittanut ja säveltänyt kappaleita laidasta laitaan. Mainittakoon myös suomisoulin uusi nimi Maagine, folk/rock- porukka Sielujen palasia, sekä duo parini Even luotsaama kansanmusa/folk henkinen Eveliina Stolp- yhtye. Kaikki yhtyeet ovat musiikillisesti eri kategorioissa, ja onkin mahtavaa kun muusikkona voi toteuttaa itseään niin lukemattomilla eri tavoilla.

Olen opettanut pianoa osana opintojani JAMK:in harjoitusmusiikkiopistossa, paikassa, jossa itse aloitin aikoinaan pianonsoiton opiskelun. Ympyrä näyttäisi siis sulkeutuvan. Sen lisäksi olen pitänyt yksityistunteja pitkin Jyväskylän aluetta, ja nyt viimein siirtynyt Musiikkikoulu Moodin riveihin. Pääasiassa olen tehnyt pianon alkeisopetusta, mutta koulutukseni, sekä monenkirjavan soittotaustani ansiosta minulla on työkalut myös pidemmällä olevien soittajien opettamiseen. Opettaessani nuorempia pyrin painottamaan leikin kautta oppimista varsinkin pianon alkeisopetuksessa ja tärkeää on itse oivaltamisen kokemus ja hyvä tekemisen meininki. Pidemmällä olevat opiskelijat saavat kirjavan kattauksen eri musiikkityylejä ja ohjausta heitä itseään kiinnostavissa asioissa. Opetus on oppilaslähtöistä, sekä toiveet huomioon ottavaa.

Musiikin tekemisessä tärkeintä on oma sisäinen palo sitä omaa juttuaan kohtaan, ja oma henkilökohtainen tehtäväni onkin ylläpitää tuota kallisarvoista liekkiä.

Tervetuloa Moodiin tunneille!

Terveisin,
Panu