fbpx

Olen Joensuusta kotoisin oleva ammattimuusikko ja soitonopettaja, joka jyväskyläläistyi yli 10 vuotta sitten. Valmistuin muusikoksi Jyväskylän ammattiopistosta (2014) ja musiikkipedagogiksi Jyväskylän ammattikorkeakoulusta (2018). Jatkan parhaillaan opintoja yliopiston puolella.

Pääsoittimeni on sähköbasso, mutta soitan myös kontrabassoa, kitaraa, ukulelea ja jonkin verran pianoa. Aloitin ensimmäisen musiikkiharrastuksen jo 9-vuotiaana ensin viululla, mutta tie soittimen kanssa päättyi suhteellisen nopeasti. Muistaakseni 12-vuotiaana sain pitkällisen maanittelun jälkeen oman basson ja pääsin ensin yksityistunneille. Jatkoin muutama vuosi myöhemmin Joensuun konservatoriolle musiikkiopiston puolelle ja loppu on historiaa. Harrastus- ja koulutustaustani on pop/jazz-pohjainen, mutta olen myöhemmin tutustunut myös klassiseen maailmaan.

Olen toiminut nyt yli 10 vuotta ammattimuusikkona ja ehtinyt kiertämään Suomea erilaisten projektien ja bändien kanssa. Olen myös ehtinyt työskentelemään musiikin opettamisen kentällä jo monessa paikassa. Opetan parhaillaan Moodin lisäksi Jämsänjokilaakson musiikkiopistossa sekä Laukaan kansalaisopistolla. Toivottavasti nähdään soittotuntien merkeissä Moodissa!

Terveisin,

Hanna

Linkkejä

Youtube: https://www.youtube.com/haxxtu

Spotify-soittolista julkaisuista: https://spoti.fi/3xEq5IH